Saudi-Arabiassa löydetty 8 000 vuotta vanha kameliveistosjoukko saattaa olla vanhin koskaan luotu eläintaide.
Sisällysluettelo
Nykyään kuivassa ja autiossa maisemassa, hiekkadyynien ja ajan kuluttamien kalliomuodostelmien keskellä, Saudi-Arabia kätkee yhden ihmiskunnan esihistorian parhaiten säilyneistä ja hämmästyttävimmistä salaisuuksista: sarjan 7 000–8 000 vuotta sitten veistettyjä, luonnollisen kokoisia kameliveistoksia. Al-Jawfin luoteisosassa sijaitseva Camel Site ei vain haasta sitä, mitä tiesimme luotaiteesta ja neoliittisten yhteiskuntien teknisistä kyvyistä, vaan se on myös ikänsä puolesta vanhempi kuin Stonehenge ja jopa Gizan pyramidit.
Löytö julkistettiin maailmalle vuonna 2018, kun arkeologitiimi dokumentoi yli 20 eläinreliefiä, jotka oli veistetty suoraan kolmeen kallionkielekkeeseen. Aluksi tiedeyhteisö oletti, että veistokset olivat nabatealaisia, samanlaisia kuin Petran (Jordania) veistokset, ja siten noin 2 000 vuotta vanhoja. Yksityiskohtaiset tutkimukset kuitenkin kumosivat tämän hypoteesin.
Max Planck -instituutin tutkijoiden yhdessä saudiarabialaisten ja eurooppalaisten asiantuntijoiden kanssa johtama kattava kenttätutkimus mahdollisti Camel Site -kohteen reliefien tarkan ajoittamisen eroosion analysoinnin, työkalujen jälkien mikroskooppisten tutkimusten, luminesenssianalyysien ja lähistöltä löydettyjen luujäännösten avulla. Tulokset, jotka julkaistiin tiedelehdessä Journal of Archaeological Science: Reports, olivat yhtä selkeitä kuin hämmentäviäkin: veistokset olivat 5 000–6 000 vuotta vanhempia kuin oli luultu, ja ne olivat peräisin neoliittiselta kaudelta, tarkemmin sanottuna vuosilta 5600–5200 eKr.
Neoliittisen ajan vihreä Arabia
Jotta löydön merkitys voidaan ymmärtää, on kuviteltava Arabian niemimaan maisema kahdeksan tuhatta vuotta sitten. Kuumien aavikoiden sijaan alueella oli vihreitä savanneja, joita täplittivät järvet ja villieläimet, kiitos kosteamman ilmaston. Se oli aikaa, jolloin ihmisryhmät harjoittivat vielä metsästystä ja keräilyä, vaikka olivat jo alkaneet omaksua paimentolaisuutta. Kamelin kesyttäminen tapahtui kuitenkin vasta tuhansia vuosia myöhemmin.
Tässä yhteydessä veistokset saavat vieläkin kiehtovamman merkityksen. Esitetyt kamelit eivät olleet kesyjä, vaan villieläimiä. Monilla on pullistuneet kaulat ja pyöristetyt vatsat, jotka ovat tyypillisiä merkkejä kiimassa oleville uroksille. Nämä yksityiskohdat eivät näytä sattumanvaraisilta. Ne voivat viitata hedelmällisyysrituaaleihin, vuodenkiertoon tai jopa olla osa monimutkaista symbolista maailmankuvaa. Taide olisi tässä tapauksessa väline, jolla vahvistetaan kollektiivista muistia, joka saattaa liittyä hajallaan olevien nomadiryhmien säännöllisiin kokoontumisiin tässä paikassa.
Monumentaalinen, tuhatvuotinen ja kollektiivinen teos
Yksi teoksen erityispiirteistä on sen mittakaava. Veistokset eivät ole yksinkertaisia kivikaiverruksia: ne ovat täysikokoisia, joissakin tapauksissa jopa kolmiulotteisia reliefiä, jotka ulkonevat kalliosta ikään kuin eläimet olisivat juuri irtoamassa ja lähdössä kävelemään autiomaahan. Tällaisen esityksen luominen kivestä, ilman metallien tai kehittyneen teknologian apua, vaati poikkeuksellista teknistä taitoa.
Jokaisen veistoksen valmistuminen saattoi kestää 10–15 päivää, ja jotkut veistokset vaativat todennäköisesti improvisoidun telineen, koska ne sijaitsevat useiden metrien korkeudella. Tutkittujen työkalujen jäljet paljastavat, että veistoksissa käytettiin teräviä ja jatkuvasti vaihdettavia kivisiä työkaluja, kuten piikiveä tai chert-kiveä. Yllättävintä on, että veistoksia muokattiin, hiottiin ja korjailtiin useita kertoja, mikä viittaa siihen, että paikkaa käytettiin ja kunnioitettiin sukupolvien ajan.
Tutkimus paljasti myös työalustojen olemassaolon, jotka ovat nykyään kadonneet eroosion vuoksi, sekä kiviin kaivettuja uria, jotka saattoivat olla tarkoitettu kivipölyn keräämiseen, ehkä rituaalitarkoituksiin. Joissakin reliefissä on merkkejä uudelleen kaiverruksesta, mikä osoittaa, että paikkaa on käyty ja uudistettu ajan mittaan, ja se on säilyttänyt symbolisen merkityksensä vuosisatojen ajan.
Taide ennen historiaa
Ennen tämän tutkimuksen julkaisemista ei ollut tiedossa missään päin maailmaa näin vanhaa veistoskokonaisuutta. Egyptissä tai Mesopotamiassa ei ole vastaavia teoksia tuolta ajalta. Camel Site on merkittävä paitsi kronologisesti myös taiteellisen laadunsa ja kulttuurisen merkityksensä vuoksi.
Vaikka eroosio on ollut voimakasta, kamelien hahmot ovat edelleen näkyvissä seitsemän tuhatta vuotta myöhemmin.
Löytö asettaa Arabian neoliittiset yhteisöt symbolisen monimutkaisuuden tasolle, joka on verrattavissa muihin tunnetumpiin esihistoriallisiin kulttuureihin, ja osoittaa, että nykyiset aavikot olivat menneisyydessä luovuuden, hengellisyyden ja yhteisöllisyyden vilkkaita näyttämöitä.
Löytö on myös herättänyt uusia kysymyksiä kuuluisista mustatileistä, neoliittisista kivirakenteista, joita on ympäri aluetta ja joiden tarkoitus on edelleen mysteeri. Rakensivatko ne samat ryhmät, jotka veistivät kamelit? Olivatko ne osa samaa rituaalimaisemaa? Toistaiseksi vastaukset ovat yhtä epävarmoja kuin kiehtovia.
Uhanalainen kulttuuriperintö
Huolimatta sen mittaamattomasta arvosta, Camel Site on uhattuna eroosion, ihmisen toiminnan ja riittämättömän suojelun vuoksi. Jotkut paneelit ovat irronneet, toiset osoittavat merkkejä nopeutetusta rappeutumisesta, ja fragmentteja on siirretty tai vahingoitettu maatalouskoneilla. Veistokset, jotka ovat kestäneet tuhansia vuosia tuulta ja hiekkaa, voivat kadota, ellei toimita kiireellisesti.
Tutkijat korostavat, että tämän paikan säilyttäminen on ensisijaisen tärkeää sekä arkeologian että ihmiskunnan historian kannalta. Kyse ei ole vain veistettyjen kivien suojelemisesta, vaan myös sellaisen sivilisaation todistuksen säilyttämisestä, joka jo ennen pronssin ja raudan aikakautta jätti jälkensä maisemaan yllättävällä esteettisellä ja symbolisella herkkyydellä.
Camel Site on paljon enemmän kuin arkeologinen löytö. Se on ikkuna menneisyyteen, jossa taide ei ollut ylellisyyttä vaan välttämättömyys, jossa veistos ei ollut vain koriste vaan identiteetti ja jossa nykyisin karu aavikko oli ihmisen luovuuden kehto. Tämä vuosisatojen ajan unohdettu paikka pakottaa meidät kirjoittamaan historian uusiksi ja katsomaan neoliittista aikaa uusin silmin.
