Yli miljoona vuotta vanhoista mammutin jäännöksistä on löydetty jälkiä maailman vanhimmasta mikrobien DNA:sta. Tämä selvisi kansainvälisen tutkijaryhmän työssä, jota johti ruotsalaisen paleogenetiikan keskuksen asiantuntijat. Tutkijat analysoivat 483 mammuttinäytteestä uutettua mikrobien DNA:ta ja sekvensoivat ensimmäistä kertaa 440 näytteestä, kertoo EurekAlert.Tutkimuksen aikana löydett
iin bakteeri, joka oli vaaraksi näille jääkauden jättiläisille.
”Saadut tulokset siirtävät mikrobisen DNA:n tutkimuksen horisontin yli miljoona vuotta taaksepäin, avaten uusia näkymiä mikro-organismien ja niiden isäntien rinnakkaisen evoluution tutkimukselle”, totesi Benjamin Guinet, paleogenetiikan keskuksen tutkija ja tutkimuksen pääkirjoittaja.
Joukon jäsenet käyttivät genomi- ja bioinformatiikkamenetelmiä analysoidakseen noin 1,1 miljoonaa vuotta sitten eläneiden villamammuttien ja stepimammuttien jäännöksiä. Ensimmäisenä askeleena sekvensoitiin kaikki näytteissä oleva DNA, mukaan lukien mammutin DNA, muinaisten mikrobien DNA ja nykyisten kontaminoivien mikro-organismien DNA.
”Kuvittele miljoona vuotta vanha mammutin hammas. Ja nyt kuvittele, että se säilyttää edelleen jälkiä muinaisista mikrobeista, jotka elivät yhdessä tämän mammutin kanssa”, selitti Gine.
Analyysin aikana tunnistettiin kuusi mikro-organismia, jotka elivät rinnalla näiden jättiläiseläinten kanssa, mukaan lukien Actinobacillus-, Pasteurella-, Streptococcus- ja Erysipelothrix-bakteerien sukulaiset.
Jotkut näistä muinaisista mikrobeista ovat hämmästyttävän samankaltaisia nykyisten patogeenien kanssa. Erityisesti tutkimuksessa löydetty Pasteurella-suvun bakteeri on läheisesti yhteydessä afrikkalaisten norsujen keskuudessa esiintyneisiin tappaviin tautiepidemioihin.
Tutkijat onnistuivat rekonstruoimaan osittaiset Erysipelothrix-bakteerin genomit 1,1 miljoonaa vuotta vanhoista steppimammutin jäännöksistä. Tätä kutsutaan ”vanhimmaksi koskaan löydetyksi isäntään liittyvän mikrobin DNA:ksi”.
”Tuloksemme osoittavat, että muinaiset jäännökset voivat säilyttää biologista tietoa, joka ulottuu kauas isännän genomin ulkopuolelle, mikä antaa meille käsityksen siitä, miten mikrobit vaikuttivat sopeutumiseen, sairauksiin ja sukupuuttoon pleistoseenikauden ekosysteemeissä”,lisäsi kirjoittaja.
