Pestalotiopsis microspora on Amazonin sieni, joka voi auttaa taistelussa muovia vastaan sen epätavallisen kyvyn ansiosta sulattaa polyuretaania.
Muovin aiheuttama saastuminen on yksi modernin maailman vakavimmista ongelmista. Monet meret ja joet ovat täynnä kaikenlaisia jätteitä ja jätteitä, jotka ovat peräisin mikromuoveista, jotka myrkyttävät vedet ja tuhoavat kokonaisia ekosysteemejä. Yllättävä liittolainen tässä taistelussa on kuitenkin Pestalotiopsis microspora, Amazonista peräisin oleva sieni, joka syö polyuretaania ja voi olla avain planeetan puhdistamiseen.
Pestalotiopsis microspora, muovia syövä sieni, joka voi olla avainasemassa taistelussa mikromuovia vastaan
Pestalotiopsis-suku kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1880 Buenos Airesissa mykologi Carlos Luigi Spegazzinin toimesta. Kuitenkin vasta vuonna 2011 ryhmä tutkijoita Yalen yliopistosta löysi Ecuadorin Amazonista, että yksi sen lajeista, nimeltään Pestalotiopsis microspora, omaa erittäin poikkeuksellisen kyvyn: se hajottaa ja metabolisoi polyuretaania. Tämä endofyyttinen sieni, joka yleensä elää kasvien kudoksissa niitä vahingoittamatta, yllätti tiedeyhteisön kyvystään hajottaa synteettisiä muoveja jopa olosuhteissa, joissa muut mikro-organismit eivät voi selviytyä, kuten hapettomissa ympäristöissä.
Tämän sienen ainutlaatuisuus piilee sen aineenvaihdunnassa. Erityisten entsyymien avulla Pestalotiopsis microspora pystyy hajottamaan polyuretaanin kemialliset sidokset ja muuttamaan ne yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi, joita se voi hyödyntää energianlähteenä. Yksinkertaisesti sanottuna tämä mikro-organismi ”syö” muovia hajottamalla sen vähemmän haitallisiksi molekyyleiksi, mikä erottaa sen muista bakteereista ja sienistä, jotka pystyvät hajottamaan muovijätettä vain hyvin rajoitetuissa olosuhteissa.
Mahdollisuus käyttää tätä sieniä käytännön tarkoituksiin on herättänyt suurta kiinnostusta muovijätteen torjunnassa. Vaikka se on vielä tutkimusvaiheessa, tutkijat esittävät, että sen entsyymejä voitaisiin käyttää bioteknologiassa kestävämpien jätteenkäsittelyjärjestelmien kehittämiseen tai jopa kierrätyslaitoksissa, jotka pystyvät hyödyntämään tätä luonnollista prosessia. Tutkitaan myös mahdollisuutta eristää tämän toiminnan vastuussa olevat geenit ja siirtää ne muihin mikro-organismeihin niiden tehokkuuden maksimoimiseksi, mikä voisi mahdollistaa muiden muovien, kuten polyeteenitereftalaatin (PET) tai polyvinylkloridin (PVC), metabolisoinnin.
Vaikka valitettavasti vielä ei ole käytännön sovelluksia, polyuretaanin metabolisoimiskykyä koskeva löytö antaa meille toivoa tulevaisuudesta ja mahdollisuuden kuvitella kokonaisia sienikolonioita, jotka syövät tonneittain muovia ja vähentävät saastumista dramaattisesti. Tämä löytö on elävä todiste siitä, että joskus luonto itse tarjoaa ratkaisun ihmisten luomiin ongelmiin. Tutkijat huomauttavat, että tämän löydön hyödyntäminen teollisessa mittakaavassa vaatii vielä vuosien bioteknologisen kehitystyön, mutta ovi on jo avattu.
