Veden pinnan alla tapahtuu hidas kemiallinen reaktio. Hait, joiden hampaat on tarkoitettu tehokkaaseen lihan leikkaamiseen, ovat tulossa symboliksi kasvavalle haavoittuvuudelle ilmastonmuutokselle.
Sisällysluettelo
Meren ympäristön suuri tasapaino perustuu usein yksityiskohtiin, joita paljaalla silmällä ei näe. Riuttojen kauneuden ja superpetojen voiman takana piilee hienovarainen kemia, joka on tuhansien vuosien ajan ylläpitänyt merien vakautta. Mutta tämä kemiallinen harmonia tuhoutuu vähitellen, kun maailman vedet imevät hiilidioksidipäästöjä. Oceanin happamoituminen, josta suuri yleisö tietää vielä vähän, on jo alkanut tuhota yhden meren saalistajien tukipilareista: hain hampaat.
Eilen emäksiset meret takasivat biologisen vakauden
Teollistumisen aikakauteen asti meret olivat heikosti emäksisiä, mikä edisti meren eliöiden vakautta. Niiden keskimääräinen pH-arvo oli noin 8,2, mikä tarjosi optimaaliset olosuhteet koralleille, nilviäisille ja saalistajille. Kuitenkin jatkuva CO2-päästöjen kasvu 1800-luvulta lähtien on muuttanut tätä tasapainoa. Imeytymällä lähes neljänneksen ilmakehään päästetystä hiilestä meret ovat laskeneet pH-arvonsa 8,1:een, mikä vastaa jo 30 prosentin happamuuden nousua verrattuna teollistumista edeltävään aikaan.
Hallitustenvälinen ilmastonmuutosta käsittelevä asiantuntijaryhmä ennustaa vielä suurempaa happamoitumista vuosisadan loppuun mennessä, jolloin pH-arvo on noin 7,8. Tutkijat arvioivat, että vuoteen 2300 mennessä se voi laskea 7,3:een. Näiden desimaalien takana piilee vakavia muutoksia. Jokainen 0,1 yksikön lasku tarkoittaa happamuuden kasvua 25 %.
Tällä hetkellä merien happamoituminen vaikuttaa haitallisesti haiden hampaisiin.
Arvioidakseen tämän kemiallisen muutoksen konkreettisia vaikutuksia Heinrich Heine -yliopiston tutkijat Düsseldorfissa inkuboivat mustapäähaiden hampaita vedessä, jonka pH-arvo vastasi ennustettua arvoa vuodelle 2300. Kahdeksan viikon kuluttua Frontiers in Marine Science -lehdessä julkaistut tulokset osoittavat selvästä juurien ja kruunujen korroosiosta sekä halkeamien ja reikien muodostumisesta. Elektronimikroskoopilla havaitut mikrorakenteet osoittavat nopeaa haurastumista, myös mineralisoituneimmilla alueilla.
Tämä haavoittuvuus on yllättävää, koska hain hampaat, jotka koostuvat pääasiassa fluorapatiitista, ovat tunnettuja kestävyydestään. Kuitenkin jatkuva altistuminen happamalle vedelle nopeuttaa niiden hajoamista. Tutkimuksen mukaan tämä hajoaminen vaikuttaa sekä hampaiden pintaan että sisäiseen rakenteeseen, mikä heikentää niiden tehokkuutta saaliin paloittelussa.
Jos hait kykenevät jatkuvasti uudistamaan hampaitaan, tämä mekanismi voitaisiin testata. Hampaiden tuotanto ja korvaaminen aggressiivisemmassa ympäristössä vaatii ylimääräistä energiaa, mikä vähentää kasvulle, lisääntymiselle tai metsästykselle käytettävissä olevaa energiaa.
Huomenna – vaurioituneet hampaat ja epätasapainoiset valtameret
Ennusteet seuraaville kahdelle vuosisadalle viittaavat siihen, että valtamerien saalistajat heikentyvät päätehtävässään. Hampaansa menettänyt hai ei enää pysty saalistamaan yhtä tehokkaasti eikä elämään saalistajan elämää. Kovassa kilpailussa tämä puute voi osoittautua kohtalokkaaksi.
Tämä menetys ei koske vain haita. Korkeimpina saalistajina ne säätelevät monien välilajien populaatioita. Niiden heikkeneminen voi häiritä koko meren ravintoketjua. Kasvissyöjistä kaloista koralleihin – koko ekosysteemi riippuu tästä tasapainosta. Jos hain hampaat muuttuvat liian haavoittuvaisiksi suorittamaan tehtäväänsä, merien terveys on vaarassa.
Siten merien happamoituminen ei tuhoa vain mineraalisia mikrorakenteita. Se heikentää petojen voimaa, jotka ovat miljoonien vuosien ajan muodostaneet merien tasapainon, luoden piilevän ja pitkäaikaisen uhan tulevaisuuden biodiversiteetille.
